Mannisten hiihtoladut
Lähtöpaikan ohjetaulu
Latuverkosto
Lähtö
Latujen tekijän voi tavata ladulla
Metsälenkki
Metsälenkki
Metsäladulta pääsee suolle
Mannisen ladun ja suokierroksen risteys
Suon voi kiertää kumpaankin suuntaan
Oikolatu suon yli ristille
Jaakolan mökille suokierrokselta
Eläimetkin tulevat ladulle
Hiihtoladut on ajettu lumisateiden jälkeen Mannisten kankaalle 29.2.2012!
Myös pulkkamäki hyppyrimäen vieressä on laskukunnossa!Mannisten ladut sekä Eksyssuon latu
Suolle pääsee myös Joeperäntie 660-kohdalta ensin metsätietä ja sitten polkua/latua pitkin.
Latujen viitoitus uusittu.
Loimaan lehti 30.1.2010
Mannistenkankaan latu- ja patikointiverkosto on hyvässä kunnossa ympäri vuoden. Oheisessa kartassa on reittikartasto. Pinomäen kalliolaavu on matkan varrella punaisen ladun ja valaistun ladun risteyskohdan länsipuolella. Laavu on EU:n myöntämillä Leader+-rahoilla valmistunut hanke. Laavu on kaikkien alueella kulkevien käytettävissä.
Laita ilmoitustaulun yhteydessä olevaan vihkoon nimesi, niin ladunja reitin tekijät voivat seurata kävijämääriä. Voit myös lähettää terveisiä ladun ja reitin tekijöille!
Suomen kielen suksisanastoa
Hiihtämisestä puhutaan juuri nyt paljon, sekä yleiskielellä että murteilla. Ennen hiihtää-verbillä oli kuitenkin paljon eri asuja, joita tietysti vieläkin voi välistä kuulla.
Kirja- ja yleiskieleen kotiutettu hiihtää on alun perin savolaismurteinen. Sitä on tavattu myös kaakkoismurteissa Karjalan kannaksella ja Pohjois-Pohjanmaalla.
Useimmissa länsimurteissa suksilla liikkumista on kuvattu lyhyt-i:llisellä hihtää- tai hihrellä-verbillä. Osassa savolaismurteita, esimerkiksi Kainuun murteessa, verbi kuuluu hiihtaa. Lapissa peräpohjalaismurteiden alueella taas on aivan oma muotonsa. Siellä nimittäin lähethän hihtamhan. Vanhoissa suomen kielen sanakirjoissa mainitaan kaikki nämä variantit: hiihtää, hiihtaa, hihtää ja hihtaa.
Terho Itkonen, yksi suomen kielen tutkimuksen suurmiehistä, on kirjoittanut teoksen nimeltä Suomen kielen suksisanastoa (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 1957). Siitä käy ilmi edellä mainitun lisäksi, että hiihtää-verbin eri varianttien ohella murteissa on käytetty ja käytetään vielä muitakin verbejä. Suksi-sanasta on johdettu esimerkiksi suksia, suksistaa, suksittaa ja sukseta.
Suksi taas on ikivanha sana, joka palautuu jo ehkä uralilaiseen kantakieleen. Niinpä voimme arvella, että hiihtämnen on näillä leveysasteilla suoraa perintöä jo tuhansien vuosien takaa. Suotta emme ole innoissamme MM-kisojen tähtihiihtäjien suorituksista, jotain niin omaa ja alkuperäistä hiihtämiseen liittyy.
Yksi hauskimmista suksien nimityksistä johdetuista verbeistä on kalhuta, joka tulee sanasta kalhu. Kalhuaminen onyhleensä jollakin tavalla vaivallosta hiihtämistä tai muutakin liikkumista. Kalhu on tarkoittanut Etelä-Pohjanmaalla nevasuksea ja sana tunnetaan myös nahkapohjaisen suksen nimenä.
Laajemmin se on murteissa ollut käytössä eriparisten suksien oikean jalan lykkimäsuksea tarkoittavana sanana. Vasemman jalan suksella eli lylyllä on sitten liu’uttu eteenpäin, kun kalhulla on potkittu vauhtia.
Sivakoimisestakin murteissa puhutaan, mutta se on paljon satunnaisempi kuin edellä mainitut. Sivakka on suksen merkityksessä pohjoinen sana, mutta etelämpänäkin sitä on käytetty joko nevasuksen tai oikean jalan potkusuksen merkityksessä. Sivakka saattaa olla myös vähän leikillinen tai halventava.
Hiihtokulttuuri on kokenut valtavan muutoksen lylyistä ja kalhuista hiihtomaajoukkueen huoltojoukkojen trimmaamiin perinteisen ja vapaan tyylin lasikuitusuksiin. Yhtä kaikki hiihtäminen on säilynyt keskeisessä osassa suomalaisessa talviliikunnassa.
Harri Mantila, suomen kielen professori, Turun Sanomat 8.3.2009
Profiili